
Puolassa matkustaminen on pääosin turvallista. Julkisissa kulkuneuvoissa on oltava valppaana taskuvarkaiden vuoksi.
Suomen suurlähetystö
Varsova
Matkustaminen Puolassa on turvallista. Yleisillä kulkuneuvoilla ja julkisilla paikoilla on syytä varoa taskuvarkaita etenkin suurimmissa kaupungeissa. Matkailusesongin aikana varkauksien määrä lisääntyy.
Rankkasateista johtuvat tulvat aiheuttivat touko-kesäkuussa ongelmia Puolassa. Veden pinta joissa on laskenut, mutta on vielä tavallista korkeampi. Matkustajia kehotetaan edelleen seuraamaan viranomaisten tiedotuksia ja ohjeita (verkkosivut www.pogodynka.pl).
Ulkoministeriö suosittelee ennen matkaa matkustusilmoituksen tekemistä ulkoministeriölle tai Suomen edustustoille. Tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta http://formin.finland.fi/palvelut/matkustus/ilmoitus.
Autovarkaudet ovat yleisiä kaikkialla Puolassa, joten ajoneuvoturvallisuuteen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Autonovet on syytä pitää aina lukittuina. Auto kannattaa mahdollisuuksien mukaan jättää vartioidulle parkkipaikalle, eikä omaisuutta tule jättää näkyville. Peräänajotilanteissa on syytä olla tarkkana, että kyse on todellisesta onnettomuudesta eikä lavastuksesta. Myös näissä tilanteissa on syytä lukita ovet autosta poistuttaessa.
Via Balticaa pitkin matkaavan autoilijan on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta Puolan maanteillä. Liikennekuolemia on vuodessa useita tuhansia. Tieverkosto on tiheä, mutta tiet ovat liikennemääriin nähden huonokuntoisia ja kapeita, ja moottoriteitä on harvassa. Liikennekulttuuri on suomalaisesta poikkeava ja liikennekuri löyhä. Bensiiniasemia on runsaasti, myös pienten teiden varsilla. Lyijytöntä bensiiniä on myynnissä kaikkialla.
Puola alkoi soveltaa Schengenin säännöstöä maarajoillaan 21.12.2007, jolloin Schengenin yleissopimuksen mukaan henkilöiden rajatarkastukset lopetettiin Schengen-alueen sisärajoilla eli Puolan ja sen Schengen-naapurimaiden Liettuan, Saksan, Tsekin ja Slovakian rajoilla.
Puolassa on tiemaksu, joka koskee lähinnä raskasta liikennettä, minibussit mukaan lukien. Tiemaksukuitti on oltava kiinnitettynä tuulilasiin. Autoilijan on syytä selvittää tiemaksun tarpeellisuus Puolan raja-asemalle saapuessaan. Edustuston saamien tietojen mukaan maksamattomista tiemaksuista on jouduttu maksamaan lähes tuhannen euron sakot.
Kun Puolassa viranomainen pysäyttää ajoneuvon, vaaditaan heti esitettäväksi ajoneuvon rekisteriote sekä bussin ollessa kyseessä kansainvälinen ulkomailla matkustajakuljetukseen oikeuttava lisenssi sekä matkustajaluettelo. Ajopiirturi voidaan myös tarkistaa, mukaan lukien lepoaikojen noudattaminen. Rekoissa tulee renkaitten pinnoitteiden olla moitteettomassa kunnossa ja samanlaiset. Puutteellisissa tilanteissa rikesakko voi olla useita tuhansia euroja.
Talviaikana matkustettaessa on syytä ottaa huomioon, että Puolassa ei saa käyttää nastarenkaita. Sitä vastoin talvirenkaitten, ns. kitkarenkaitten, käyttöön kehotetaan. Vuoristoisilla ja lumisilla teillä lumiketjujen käyttö renkaissa on sallittu.
Puolan lain mukaan turvavöitä tulee käyttää autossa sekä etu- että takapenkillä. Autojen perusvarusteena on oltava ensiapulaukku ja vaahtosammutin. Alle 12-vuotiaat eivät saa istua etupenkillä. Kännykkään puhuminen ajon aikana on kiellettyä ilman handsfree-toimintoa. Virallinen alkoholin promilleraja liikenteessä on 0,2, joka koskee myös pyöräilijöitä.
Puolassa junalla matkustaminen on kätevää ja verkosto on kattava (juna-aikataulut). Taskuvarkauksien vuoksi on kuitenkin syytä olla valppaana varsinkin ruuhkaisissa junissa. Turistiaikaan juna-asemilla viikonloppuisin matkustavien kannattaa ostaa paikkalippu, sillä etenkin Varsova-Krakova ja Varsova-Gdansk -junat ovat usein täynnä.
Taksia tarvittaessa suositellaan käytettäväksi ainoastaan virallisen taksifirman palveluja. Varmimpia ovat suurimpien taksiyhtiöiden taksit kuten MPT Radio Taxi, ELE, Sawa, Wawa ja Korpo.
Autoilijoita ja matkailijoita varten on Welcome to Poland -opas.
Tulvat ovat jokavuotinen ongelma Puolassa ja voivat aiheuttaa tietuhoja varsinkin kevään aikana. Paikallisia säätiedotuksia on syytä seurata ja noudattaa paikallisten viranomaisten ohjeita. Verkkosivut www.pogodynka.pl
Terveydenhoito katsotaan yleisesti hyväksi vaikka sairaaloiden taso ei ole sama kuin pohjoismaissa. Uudella EU-sairaanhoitokortilla voi saada peruspalvelua myös Puolassa. Se ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi sairaan henkilön kuljetusta kotimaahan.
A(H1N1)-influenssa
Puolan terveysviranomainen Terveydenhuollon ylitarkastajanvirasto Chief Sanitary Inspectorate (www.pis.gov.pl) seuraa A(H1N1)-influenssatilannetta, tiedottaa toimenpiteistä ja antaa ohjeita verkkosivuillaan. Sairastuneen täytyy hakeutua hoitoon, jotta voidaan varmistaa, onko kyseessä A(H1N1)-influenssa ja jotta siihen saadaan pikaisesti hoitoa. Maan viranomaiset antavat ohjeita sairaaloissa ja terveysasemilla.
Muiden paikkakuntien hätäpuhelinnumerot löytyvät Puolan Terveydenhuollon ylitarkastajaviraston nettisivulta www.pis.gov.pl.
Tilannetiedotusta julkaisee Puolan terveysministeriön alaisuudessa toimiva Terveydenhuollon ylitarkastajanvirasto mediassa ja nettisivullaan www.pis.gov.pl ja suurimmaksi osaksi puolan kielellä.
A(H1N1)-influenssaepidemiasta saa lisätietoa myös Maailman terveysjärjestön WHO:n verkkosivuilta www.who.int. Euroopan tartuntatautivirasto European Centre for Disease Prevention and Control tiedottaa tilanteesta kotisivuillaan http://ecdc.europa.eu.
Matkailijalle suositellaan huolellisen hygienian noudattamista hengitystieinfektioiden estämiseksi. Tarkempia ohjeita saa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kotisivulta http://www.thl.fi. Sieltä löytyy myös lisätietoa rokotuksista ja muista terveydenhoitoon liittyvistä asioista. Suomessa terveydenhoitoa koskeviin kysymyksiin vastaavat terveydenhoidon ammattilaiset.
Kaikenkattava matkavakuutus on tarpeen.
Rahansiirrot Suomesta hoituvat hätätilanteessa nopeasti esimerkiksi Western Unionin tai Forexin kautta, jos rahat talletetaan kyseisiin toimipisteisiin Suomessa.
Hätänumerot
Kesäaikana (1.6. – 30.9.) tietoa pelastuspalveluista sekä neuvoja rikoksen uhreille ja onnettomuustilanteeseen joutuneille annetaan numeroissa +48 800 200 300 (lankapuhelimesta soitettaessa) ja +48 608 599 999 (matkapuhelimesta soitettaessa)
Hätätapauksissa virka-ajan ulkopuolella voi yhteyden ottaa Suomen ulkoasiainministeriöön, puh. +358-9-160 55551.
Embassy of Finland
Ul. Fr. Chopina 4/8
00-559 Warszawa
Poland
Puh: +48 22 598 9500
Fax: +48 22 621 3442, 629 3442 (konsuliasiat)
Sähköposti: sanomat.var@formin.fi
Verkkosivut: http://www.finland.pl
Asiakaspalvelu: ma-pe 9.00-12.00
Aikaero: -1h
Honorary Consulate of Finland
Ul. Morska 59
81-323 Gdynia
Poland
Puh: +48-58-621 6852
Fax: +48-58-661 4864
Sähköposti: konsulat_honorowy_fin@poczta.onet.pl
Asiakaspalvelu: ma, pe 9.00 - 12.00